Kitara soi soittajan sylissä kauniisti. Mika Jaakkolan ilme kertoo paljon.
Erikoisvireillä soitettavat dobrot ja lap steel -kitarat tuovat monille kitaristeille mieluisaa vaihtelua ja lisää sävyjä soittoon. Mika Jaakkolalle nuo soittimet ovat antaneet mahdollisuuden jatkaa kitaransoittoa, mikä perinteisellä tavalla kävi mahdottomaksi.
Valtaisa innostus musiikkiin, eri instrumentteihin tutustumista ja kitaran valinta omaksi soittimeksi. Yläasteelta lähtien intohimoista ja ahkeraa harjoittelua, lukion jälkeen musiikkiopintoja USA:ssa tavoitteena tulla huippusoittajaksi ja ammattimuusikoksi. Sitten kohtalo puuttui peliin. Kuin ahkeruudesta rankaisten soittajan sormiin iski hermostollinen vaiva, joka lopulta esti juuri nimenomaan sen kaikista rakkaimman toiminnon eli kitaransoiton.
Mika Jaakkolan tarinassa on dramatiikkaa enemmän kuin tarpeeksi, mutta lopulta löytyi myös käänne uuteen tapaan tehdä musiikkia.
Otekäden oudot oireet
Kitaransoiton opiskelu ja ahkera harjoittelu oli olennainen osa tervolaisen Mika Jaakkolan elämää 13-vuotiaasta asti. Vuonna 2006 alkoivat kuitenkin oudot oireet vasemmassa eli otelautakädessä. Äkillisiä kramppeja ja voimattomuutta, joihin Mika reagoi aluksi levolla ja vaihtamalla ohuempia kielisettejä kitaraansa. Kitaroita myös säädettiin niin, että kielet olivat lähempänä otelautaa. Mikään ei kuitenkaan poistanut yhä pahenevia oireita. Lopulta edes kitaran virittämisestä ei tullut mitään, soittamisesta puhumattakaan. Kieliä ei kerta kaikkiaan voinut enää painaa otelautaa vasten.
– Mikä oudointa, sama käsi pelasi täysin normaalisti kaikessa muussa päätetyöskentelystä pään raapimiseen. Silloisia tunteitani on vaikea kuvailla, niin raskaalta tilanne tuntui. Minulla oli siis vaiva, joka esti vain ja ainoastaan sen toiminnon mitä eniten rakastin eli soittamisen, Mika muistelee soittouransa synkimpiä hetkiä.
Diagnoosista uuteen soittotyyliin
Ensimmäisistä oireista siihen hetkeen, kun soittaminen kävi täysin mahdottomaksi, kesti kolmisen vuotta. Siitä kesti vielä vuosia, ennen kuin virallinen diagnoosi oudosta vaivasta syntyi. Oikeat spesialistit löytyivät Helsingin Musiikkitalon muusikkopoliklinikalta, heillä oli antaa Mikan vaivalle nimi. Kyseessä oli ammattimuusikkojen pelätyin ammattitauti, fokaalidystonia eli ”muusikon kramppi”. Vaiva on toimintaspesifinen eli kohdistuu vain soittamiseen, Mikan tapauksessa perinteiseen kitaransoittoon.
– Diagnoosi oli helpotus ja varmisti omat päätelmäni. Tiesin, että soitot vanhaan malliin oli soitettu ja edessä oli joko lopettaminen tai panostaminen uuteen tekniikkaan. Silloin kitara laskeutui syliin ja alkoi slide-soiton treenaaminen. Alan pikkuhiljaa olla soittajana lähellä sitä tasoa, mille aiemmin ehdin kehittyä, enkä kyllä enää palaisi vanhaan mistään hinnasta. Nyt annetaan palaa täysillä tällä tyylillä, Mika kertoo.
Androgyynejä avovireitä ja omaa ääntä
Slidesoitossa käytetään pääsääntöisesti erilaisia erikoisvirityksiä, joista yleisimpiä ovat erilaiset A-, E-, D- ja G-sointuihin perustuvat avovireet. Mika Jaakkola on laajentanut virevalikoimaansa monipuolisemmaksi, avoimien duurivireiden lisäksi käytössä on modaalisia virityksiä, joissa terssit on korvattu joko toisen tai neljännen asteen sävelillä. Soundipakissa on siis laaja valikoima erilaisia vireitä erilaisiin tunnelmiin.
– Lähestyn musiikkia laulaja-lauluntekijänä eli oman musiikkini kautta. Sävellykseni ovat samantyylisiä kuin ennenkin. Säestävällä soittotyylilläni pystyn säestämään hyvin omaa lauluani, joka on tällä uudella soittouralla tullut vahvasti mukaan. Trubaduurina keikkaillessa elementit alkavat olla hyvin paikallaan, muutama kitara ja oma ääni omien biisien tulkkina kantaa hyvin. Se ei kuitenkaan ole välttämättä se yksi ja ainoa tapa esiintyä tulevaisuudessa, Mika pohtii.
Tervon poikia ja stilikan mestareita
Sävellystyön ja keikkailun lisäksi Mika Jaakkola on ehtinyt saada musiikkiaan myös julkaistuksi. Takana on kaksi EP:tä, joista viimeisin Dark Slide Inc. tuli markkinoille viime syksynä. Äänitteen kahdella biisillä on mukana mielenkiintoisia vierailijoita.
– Kappale Soita on sanoitukseltaan ja tunnelmaltaan hyvin henkilökohtainen. Alun perin lauloin sen itse, mutta kaipasin mukaan toista ääntä. Siihen hommaan löytyi pätevä ääni, jonka juuret ovat täällä Tervossa kuten minullakin. Tämän kaverin vanhemmat olivat itse asiassa molemmat entisiä opettajiani. Minulla oli siis kunnia saada biisille mukaan Marko Hietala, jota biisin sanoma kosketti myös vahvasti. Lopulta hän lauloi sen kokonaan ja tuloksena oli vahva tulkinta biisistäni. Markon myötä tervolaispoikien tarina on saanut runsaasti kuulijoita muillakin mantereilla, Mika naurahtaa.
Minä ja Muistoni sekä Maa/Kuu -biiseihin mukaan tuli toinen legenda. Steelkitaraa eli stilikkaa soittaa tuon instrumentin todellinen grand old man, Olli Haavisto.
– Vaikka dobroa ja lep steeliä soitankin, on stilikka minulle vielä ”nykäsemätön peli” ja Olli toi hienoja sävyjä näihin biiseihin. Sävynsä toi myös EP:n äänittänyt, tuottanut ja miksannut Janne Tolsa koskettimineen. Hänen kanssaan yhteistyö toimii hienosti ja se varmaan jatkuu myös tekeillä olevan pitkäsoiton merkeissä. Tämä levy tehdään kokonaan Olli Haaviston, Janne Haaviston ja Janne Tolsan kanssa. Jos kaikki menee suunnitellusti, on sekin kuultavissa jo tämän vuoden aikana, savolainen sylikitaristi lupaa.
Duesenberg-merkkinen lap steel -kitara on yksi Mikan monista kitaroista.