Katusoittaja Jone Peckarin soittaa mielellään Kuopion torin itälaidalla Sektorin kulmalla. Ihmisiä liikkuu paljon ja halukkaat voivat kuunnella soittoa helteelläkin varjossa.
Katusoittaja ei ole enää Kuopiossakaan harvinaisuus. Erityisesti kesäaikaan toreilla ja puistoissa saa kuullakseen monen instrumentin taitajaa ja musiikkityylejä laidasta laitaan. Joukkoon mahtuu niin aloittelevia muusikoita kuin pitkän linjan ammattilaisiakin.
Jone Peckarin on kokenut muusikko, joka on jo useamman vuoden ajan panostanut vahvasti katusoittoon.
– Katusoitto oli kiinnostanut jo pitkään, mutta rohkeutta piti kerätä kauan ennen kuin uskaltauduin pelkällä kitaralla ja mikillä varustautuneena torille soittamaan. Alkujännitys helpotti, kun huomasin miten kivasti kuopiolaiset katusoittoon suhtautuvat. Ihmisten kohtaaminen on tässä puuhassa mieluisa elementti, se suorastaan koukuttaa katusoittoon, Jone kertoo.
Oikeaan aikaan oikeassa paikassa
Jone pyrkii soittamaan neljänä päivänä viikossa aina muutaman tunnin kerrallaan. Kaikki ei kuitenkaan ole vain soittajasta itsestään kiinni.
– Katusoitto, jos mikä, on olosuhdelaji. Tyyni ja lämmin aurinkoinen kesäpäivä saa ihmiset liikkeelle ja kuulijoita, ehkä kolikoitakin, kertyy. Soittopaikka kannattaa valita niin että paitsi itsellä, myös kuulijoilla on mukavat oltavat. Kesähelteillä varjoton aukea ei välttämättä ole se paras.
Hyvää musiikkia sopivalla volyymilla
– Soiton volyymi ja on myös hyvä testata, mieluimmin soittaa liian hiljaa kuin nupit kaakossa. Tuttuja biisejä kannattaa ohjelmistossa olla valtaosa, niiden kautta voi syntyä mukavia kohtaamisia, Jone vinkkaa.
Tärkeintä on kuitenkin tykätä tekemisestään ja olla valmis kohtaamaan muita ihmisiä.
– Kannattaa soittaa sitä mistä itse pitää ja tarkkailla kuulijoita, millaiset kappaleet tekevät vaikutuksen. Soita kuulijoille, älä itsellesi. Minulle biisien välillä olevat juttutuokiot ovat myös todella tärkeitä. Toivekappaleita pyydetään ja monista kuulijoista on tullut ihan vakiotuttuja.
Ilmapiiri katusoiton suhteen on Kuopiossa todella mukava, ihmiset kannustavat ja ovat kiinnostuneita uudenkin tulokkaan tarjonnasta.
– Tämän ovat minulle kertoneet nimenomaan muualta Kuopioon tulleet vieraat. Katusoitto on yksi Kuopion kesän vetovoimatekijöistä. Me katusoittajat teemme mielellämme osamme oman kotikaupungin elinvoiman puolesta, Jone Peckarin tiivistää.