Marc Sabat on tuttu mies monenlaisista kuvioista. Yhdistävänä tekijänä niissä on ollut innostuminen uudesta ja kova työnteko.
Marc Sabatin monivaiheisen uran alkupiste on syntymäkaupungissa Lyonissa, jossa hän parikymppisenä valmistui ensimmäiseen ammattiinsa putkimieheksi.
– Armeijan jälkeen perustin oman putkifirman veljeni kanssa. Lyon on iso kaupunki ja töitä riitti aamusta iltaan, joulut ja kaikki läpeensä. Se oli mielenkiintoista aikaa, tapasin paljon ihmisiä ympäri kaupunkia.
Tuohon aikaan Marcin todellinen ykkösintohimo oli yleisurheilu. Seurana oli Association Sportive Universitaire Lyonnaise. Varsinaista ykköslajia ei oikein koskaan löytynyt, mutta mitaleita tuli silti.
– Hyppäsin pituutta yli 7 metriä, korkeutta 1,86 metriä ja juoksin 100 metriä vähän alle 11 sekuntiin. 800 metriäkin meni aikaan alle 1.55. Juoksin myös pidempiä matkoja.
Sekä putkimiehen että kilpaurheilijan urat saivat kuitenkin molemmat jäädä. Tässä vaiheessa, 1980-luvun lopussa Sabatin silloisella puolisolla oli palava halu palata takaisin kotimaahansa eli Suomeen. Firma myytiin, piikkarit ripustettiin naulaan ja suunta otettiin pohjoiseen.
– Olin ensimmäisen kerran käynyt Suomessa vuonna 1981, harjoitusleirillä Kuortaneella. Leireilimme monessa muussakin maassa, mutta vain täällä tuntui heti alusta alkaen siltä, että tänne voisi jäädäkin.
Viimeisestä 1500 m ratakilpailustaan Marc voitti kultaa Ranskassa Aix-les- Bainsissa.
Marc basson varressa Savo-yhtyeen juhlakeikalla Henry’s Pubissa joulukuussa 2019.
Henry’s Pubin baarimikkona muusikoksi
Suomen kielen kurssin kautta Marc sai harjoittelupaikan ranskan kielen kääntäjänä yliopistolla. Päivät menivät töissä, illat Henry’s Pubissa tikanheiton parissa. Pian kävikin niin, että vapaa-ajan viettopaikka vaihtui työpaikaksi.
– Hämäläisen Mika ehdotti, että tule Henkkaan suorittamaan työharjoittelu loppuun. Olimme tulossa junalla Helsingistä ja hän antoi minulle Alkon tuotekoodiluettelon opeteltavaksi. Mika piti minulle sitten ”työhaastattelun” siinä saman tien kyselemällä sokkona koodeja. Aluksi pestin oli tarkoitus kestää kolme viikkoa, mutta se venyikin lopulta kymmeneksi vuodeksi.
Ravintolatyössä Sabat kertoo tutustuneensa lukemattomiin ihmisiin. Näistä verkostoista on sittemmin ollut hyötyä myöhemmällä uralla. Hyvä muisti ja yöelämässä solmitut tuttavuudet tuuppivat Sabatia kohti seuraavaa ammattia: muusikkoa.
Ensimmäiset bändiviritykset Sabatilla oli ollut jo Ranskassa. Soitinvalinnan taustalla on tavallinen tarina. Kitaristeja oli yli tarpeen, joten jonkun piti tarttua bassoon. Soittaminen jatkui tosissaan urheilu-uran jälkeen ja musiikista tuli ykkösjuttu.
– Jotenkin sana oli levinnyt, että soitan bassoa, ja yhtenä iltana Henkassa minua pyydettiin Savo-yhtyeeseen tuuraamaan. Ensimmäinen keikka oli parin viikon päästä samassa paikassa, omalla työpaikallani. Ja sitten kun ihmiset kuulivat, että Marc soittaa nykyään Savossa, keikalla koko baari oli aivan tupaten täynnä porukkaa!
Marc Henry’s Pubin mainoskuvassa 1990.
Kansallisille keikkalavoille
Kuopiossa Sabat soitti esimerkiksi Cool Outside -yhtyeessä Marco Hietalan ja Janne Tolsan kanssa. Lisäksi hän oli perustamassa edelleenkin keikkailevaa bilebändiä Supersonicia.
Mutta seuraava askel muusikonuralla alkoi hyvin salaperäisissä merkeissä.
– Kitaristikaverini soitti yhtenä iltana ja sanoi, että huomenaamulla lähdet kello 8.05 junalla Helsinkiin ja minä tulen hakemaan sinut. Asemalta ajettiin Arabianrantaan treenikämpälle ja soitettiin läpi muutama Jimi Hendrixin biisi. Kyselin koko ajan, että mitä me täällä oikein tehdään. Kohta näet, kohta näet, vastattiin vaan.
– Iltapäivän puolella siirryimme Risto Asikaisen studiolle. Enhän minä ollut kuullut edes koko miehestä! Soitettiin ne parit Hendrixit, ja kohta Asikainen sanoi, että lähdetäänkö pojat keikoille.
Sabatin kaverit tiesivät, että Asikainen on kova Hendrix-fani, sekä sen että kyse oli Popstars-kilpailun voittaneesta Gimmelistä. Taustabändin soittajista tuli hetkessä täysipäiväisiä muusikoita.
– Teimme ensimmäisen vuoden aikana noin parisataa keikkaa, monesti useampia päivässä. Se oli ainutlaatuinen kokemus. Jotkin julkisuuteen liittyvät musiikkiin sinänsä kuulumattomat piirteet välillä ärsyttivät, mutta meillä bändin sisällä oli aina hyvä meininki.
Kokki ja kalastusopas
Musiikki vei Sabatia suurimman osan 2000-luvun ensimmäisestä vuosikymmenestä. Keikkaelämä ympäri maata ravaamisineen alkoi kuitenkin käydä vähitellen raskaaksi – oli aika keksiä jokin pysyvämpi ammatti. Taas vanhoista tutuista oli hyötyä: oppisopimuskoulutuksessa Isä Camillon keittiössä hän valmistui ravintolakokiksi ja keittiömestariksi. Ja kohta oli pystyssä oma ravintola, Keittiö, joka pyöri aluksi yrittäjävoimin.
– Kävin aamulla tukussa, tein ruokaa, olin kassalla, siivosin, hoidin kirjanpidon, iltamyöhällä kotiin. Mutta mikäs siinä, olin tottunut työntekoon. Pitää tehdä mitä täytyy, että yritys onnistuu.
Jossain näillä vaihein Sabat sekosi perhokalastukseen. Senkin tiimoilta piti yrittää, nimittäin kalastusoppaana.
– Järjestin ulkomaalaisille vieraille perhokalastusmatkoja eri koskille. Eräänlaista matkailuyrittäjyyttä siis. Yötä myötenhän sielläkin piti olla niin kuin asiaan kuuluu.
Marc ja kalasaalis
Uusia kuvioita viisikymppisenä
Viimeisin vaihe Sabatin uralla on valokuvaus, johon hän on ryhtynyt varttuneemmalla iällä. Alkuvaiheessa ei näyttänyt millään muotoa siltä, että kuvaamisesta tulisi uusi ammatti.
Valokuvaus alkoi puolivahingossa. Hankin kameran yhtä lopulta toteutumatonta projektia varten. Yritin myydä sitä, eikä ketään kiinnostanut. Katselin YouTubesta videoita, miten kameraa käytetään ja testailin huvikseni.
Vuosikymmenten aikana hankittujen kontaktien verkostosta alkoikin vähitellen tippua kuvauskeikkoja, ensin silloin tällöin mutta kohta jo useampana päivänä viikossa. Lounaskokin hommat jäivät lopullisesti vuonna 2014 torijuhlan myötä.
– Kimmo Timonen pyysi minut mukaansa kuvaamaan koko sen 24 tuntia, jonka hän kiersi ympäri Kuopiota Stanley Cup -pokaalin kanssa. Kuvia oli kaikissa isoimmissa lehdissä ja joka paikassa. Siitä se lähti oikein kunnolla.
– Uskalsin lopulta tajuta, että minulla ehkä onkin mahdollisuuksia valokuvaukseen. Alussa vaikeinta oli se, että en edes tiennyt, milloin jokin kuva on hyvä ja milloin ei.
Piti vain luottaa omaan makuun ja silmään.
Urallaan Sabat on siis vaihtanut ammattia lukuisia kertoja. Yleensä motivaationa on ollut myös pitkästyminen.
– Kun on alkanut olla tylsää, olen opetellut jotain uutta. Teen täysillä aina innostuessani jostain. Kaikella edellisissä töissä oppimallani on käyttöä nykyäänkin. Verkostoituminen on kulunut muotisana, mutta huomaan, että suurimalle osalle asiakkaistani olen myynyt viinaa 30 vuotta sitten! Perheensä ja koiransa kanssa Kuopiossa hyvin viihtyvä Marc Sabat ei sano kaipaavansa entistä kotimaataan.
– Ennen oli ikävä ranskalaisia juustoja ja viiniä, mutta nykyään niitä saa onneksi täältäkin.
Marcin valokuvaus alkoi puolivahingossa.