Maalaus on ollut aina yksi Tuija Piepposen intohimoista. Suomalaiset on opetettu rakastamaan beigeä, harmaata ja keskinkertaista, mutta kyllä värit sytyttävät ihmisen, hän muistuttaa.
Mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän uskaltaa ja kehtaa. Voi tehdä mitä vain, kunhan ei tee rikoksia, näyttelijä Tuija Piepponen sanoo. Paljon hän on ehtinyt tehdäkin, eikä vauhti osoita hidastumisen merkkejä.
Tänä kesänä Piepposka tekee paluun Kuopioon. Hän esittää Rauhalahti Teatterissa Anitan roolin, eikä vaadita suuriakaan ennustajanlahjoja arvatakseen, että säpinää on luvassa. Paluu vanhaan kotikaupunkiin on mieluista, vierähtihän Tuija Piepposelta Kuopiossa ja Kuopion kaupunginteatterissa 21 vuotta. Tuolta ajalta kaupungissa on edelleenkin rakkaita ystäviä ja paikkoja.
– Kivaa tulla taas tänne. Asun ihan keskustassa ja suunnittelen kahvittelevani torilla ja tapaavani ihmisiä. En ole pitkään puskassa viihtyvää sorttia.
Elämää Eritreassa
Piepponen näytteli Kuopiossa vuoteen 1992 asti, jolloin hän lähti Eritreaan.
– Lähdin lapseni isän kanssa sinne Eritrean itsenäistyttyä. En ollut ollenkaan kotirouvatyyppiä, joten tein vapaaehtoistyönä teatteria. Se oli upeaa aikaa elämässä. Maata rakennettiin sodan jälkeen uudestaan. Esitimme Dario Fon näytelmän ja saimme käyttöön teatterin ja 60 tanssijaa. Eritrean televisio aloitti samoihin aikoihin toimintansa ja esitys televisioitiin. Juuri muualle ei sähköjä sitten riittänytkään. Minä olin jokapaikanhöylänä kulisseissa, hän muistelee.
Kerran paikalle karautti kuorma-autollinen sotilaita, mutta tilanne sujui rauhallisesti. Pientä skandaalinkäryäkin oli ilmassa, kun esityksessä eräs nainen istui miehen syliin. Paikallinen ministeri sanoi, ettei noin voi tehdä.
– Minä vastasin, että kyllähän niin voi tehdä, kysymys kuuluu, saako. Esitystä ei muutettu. Näin taide muuttaa maailmaa askel kerrallaan.
Haave Ateneumista vaihtui teatteriin
Tuija Piepponen on rakastanut turhien raja-aitojen rikkomista jo pienestä pitäen. Koulusta mieleen ovat jääneet väriliidut ja kuvaamataidon tunnilla tehty pääsiäiskana, jonka värejä rakastava tyttö väritti upean värikkääksi.
– Opettaja sanoi, ettei pääsiäiskana näytä tuolta, vaan tältä, ja osoitti vaalean harmaata ja valjua kanaa. Suomalaiset on opetettu rakastamaan beigeä, harmaata ja keskinkertaista, mutta kyllä värit sytyttävät ihmisen!
Se näkyy myös maalauksissaan. Maalaaminen ja taide on kulkenut elämässä mukana nuoresta pitäen. Äidillä oli ompelimo ja isä oli maalausurakoitsija ja maalauskaupan pitäjä, joten värisilmä oli jo syntyjään hyvä.
– Haaveilin Ateneumista, mutta lukio jäi kesken, kun minulla oli niin paljon harrastuksia, etten oikein ehtinyt koulussa olemaan. Kun eräs opettaja sanoi lukion ensimmäisellä luokalla, että ”Neiti Piepponen, teistä ei tule koskaan mitään”, jätin koulun sikseen. Isä laittoi minut kauppaan saamaan somistajan oppia ja opin siinä hyvä ammatin. Samalla harrastin teatteria. Sitten hain teatterikorkeakouluun ja pääsin sisälle, hän kertaa oman alan löytymistä.
Yrittäjyyttä ja ilmaisutaitoa
Vastoin opettajan ennustusta Piepposesta totisesti tuli jotain, nimittäin rakastettu esiintyjä, joka tunnetaan niin teattereista, televisiosta kuin elokuvistakin. Pitkään hän oli myös tunnistettu tv-mainoskasvo.
– Kyllähän jotkut syyttivät minua kaupallisuudesta, mutta niillä mainoksilla elätin itseni ja perheeni. Sekä äitini että isäni olivat yrittäjä, joten olen aina arvostanut yrittäjähenkisyyttä.
Yrittäjiä ja muita yrityselämän edustajia hän tapaa paljon vetämissään ilmaisu- ja vuorovaikutustaidon koulutuksissa.
– Oppini on, että pelko pois. Pelko estää meitä olemasta oma itsemme. Ilmaisutaitoa kuitenkin tarvitaan monilla aloilla. Katsokaa Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyia, hän on näyttelijä ja hän tietää, miten ihmisille puhutaan uskottavasti.
Musiikki merkitsee vapautta
Kuopion Rock’n Rollators -esitys julistaa ikääntymisen ja pitkän, eletyn elämän ilosanomaa. Aihe on Piepposelle tärkeä. Mummodiskoissa hän levittää tätä ideologiaa ympäri Suomen.
– Disco merkitsee vapautta. Kaikki ovat tervetulleita tanssilattialle, ei tarvitse odottaa paria tai tanssiin hakua. Liikutpa sitten omilla jaloilla, rollaattorilla tai pyörätuolilla, rytmi saa viedä. Minun tehtäväni mummodiskoissa on puhua vähän levottomia. Jos joku pahoittaa jutuista mielensä, niin ei haittaa. Vaikka yleensä kukaan ei kyllä pahoita, ikäihmiset ovat jo nähneet ja kuulleet kaiken ja osaavat nauraa itselleen, Piepponen kertoo nauraen.
Musiikki ja liike ovat tunnetusti edistävät tunnetusti hyvinvointia sekä muistia. Vaikka muisti olisi mennytkin, tuttu musiikki on yleensä ihan viimeisiä asioita, joka säilyy, tuoden mukanaan muistoja ja aistimuksia.
Musiikki on tärkeää myös Piepposelle itselleen. Vähän yllättäenkin hän nimeää suosikkigenrekseen hiphopin.
– Poikani on scratch DJ, ja opiskellut alan akatemiassa Miamissa, joten hänen kauttaan minäkin olen ajautunut piireihin. Tykkään ennen kaikkea siitä biitistä. Kun musiikki alkaa soida, keho aloittaa jammaamisen saman tien.
Vaikka hiphopiin liitetään myös kielteisiä ilmiöitä, on siinä Piepposen mukaan pohjimmiltaan kyse oikeista asioista.
– Hiphopparit kannattavat samoja asioita kuin me 60-luvun hipit aikoinaan: vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Sitä paitsi hiphop-heput ovat tosi kivoja. Hey Ma’am! he moikkaavat minua nähdessään.
Yritys
yhteystiedot