Matti Mattssonin verstas on kuin aarreaitta, jossa vieraan huomio kiinnittyy mitä kekseliäämpiin yksityiskohtiin.
Matti Mattssonin Korttelimuseolla sijaitsevaan verstaaseen astuvat ihmiset tulevat yleensä hyvälle tuulelle. Korusepän taitavissa käsissä kierrätystavarat saavat uuden muodon ja elämän.
Haastatteluhetkellä Mattssonin ajatukset ovat vielä osin Italian Firenzessä, jossa hän osallistui kymmenpäiväiseen biennaaliin. Tapahtumaan osallistui 400 taiteilijaa 60 eri maasta.
– Kutsu Firenzeen tuli viime vuoden syksyllä ja siihen valmistautuminen kannatteli koko viime talven. Isoon paviljonkiin oli kerääntynyt taiteilijoita eri aloilta, joiden kanssa pääsin tutustumaan ja verkostoitumaan. Paikalla oli myös galleristeja, jotka etsivät taidetta omiin gallerioihinsa, Mattsson muistelee.
Italiassa kierrätys ei ole vielä niin pitkällä kuin Suomessa, mikä näkyi myös näyttelyvieraiden innostuneissa reaktioissa. Isäntämaan edustajista nuoret taideopiskelijat olivat kaikista innostuneimpia.
– Kierrätystaide vastasi heidän ajatuksiinsa ja huoleensa maailman tilasta.
Naulojen irrotuksesta se lähti
Matti Mattsson sen sijaan on muuttanut käytetyt tavarat taiteeksi ja käyttöesineiksi jo lähes viidenkymmenen vuoden ajan. Kiinnostus vanhan hyödyntämiseen juontaa juurensa jo lapsuuteen, jolloin hän perheensä kanssa purki vanhoja taloja. Mattsonin lempihommaa oli naulojen irrotus ja suoristaminen. Varsinaisesti ura alkoi 1970-luvun alkupuolella Lahdessa, jossa hän opiskeli kultasepäksi. Ensimmäinen verstas oli Mukkalan kartanon tornirakennuksessa. Kun sinne tuli Mattssonin opettajia, naamasta näki, että opettajien mielestä hyvä koulutus oli menossa hukkaan.
– Myöhemmin yksi opettajistani jopa pysäytti minut koulun käytävällä ja sanoi, että älä tule tänne villitsemään, olet huono esimerkki. Myöhemmin asenteet kyllä muuttuivat, minut on sittemmin kutsuttu entiseen oppilaitokseeni esitelmöimään työstäni, Mattsson muistelee hymyillen.
Muutos tapahtui jossakin 1990-luvun alkupuolella. Kierrättämisestä tulikin äkkiä hyväksyttyä ja arvostettua, nyt kai voi jo puhua trendikkäästä ja välttämättömästäkin ilmiöstä.
Espressopannuista purjeveneisiin
Taideteosten raaka-aineet tulevat suoraan verstaalle.
– Minulla on hyviä sponsoreita, jotka tuovat mitä milloinkin. Varsinkin iäkkäämmät ihmiset siivoavat varastojaan ja tuovat tavarat tänne. Asioista luopuminen on helpompaa, kun tietää, että esine saa täällä kokonaan uuden elämän.
Mattsson käsittelee paljon metallia, mutta repertuaari on laaja. Ainoastaan lasitöitä hän ei tee, sillä siihen puuttuvat sopivat välineet. Mattssonin käsissä materiaali saa uusia ja yllättäviä muotoja. Hän esittelee espressopannusta tehtyä rannekorua, jota koristaa pyörän heijastin. Firenzessä italialainen galleristi oli äimistynyt sen nähtyään.
Joskus Mattsson tietää tasan tarkkaan, mitä esineestä syntyy, mutta usein suunnitelma saattaa muuttua työstön edetessä.
– Se on minullekin haaste selvittää, mitä voi tehdä tavaroista, joita ihmiset tänne tuovat. Yleensä asia alkaa selvitä, kun esineen sahaa pienempiin osiin. Kokonaisena ne pitävät puolensa. Prosessi on tutkimusmatka ja keskustelua esineen kanssa siitä, mihin se taipuu vai taipuuko mihinkään, taiteilija kuvailee.
Kerran hänelle tarjottiin materiaaliksi 50-luvulla rakennettua, mahonkista purjevenettä. Vene sahattiin osiin ja siitä syntyi muun muassa puisia kirjoja, jotka syystä tai toisesta olivat suosittuja erityisesti kiinalaisten turistien keskuudessa.
Mattssonin verstaalta uuden elämän saaneet esineet lähtevät jatkamaan elämäänsä ympäri maailmaa. Firenzestäkin esineitä lähti esimerkiksi Kreikkaan ja Los Angelesiin. Joskus Mattsonin työt putkahtavat esiin yllättävissä paikoissa. Tiettävästi sekä Mauno Koiviston että
Tarja Halosen rintapieltä on koristanut Mattssonin valmistama koru.
Matti Mattsson merkitsee karttapalloon paikat, joihin työ hänet on vienyt.
Espressopannu taipuu tarvittaessa moneksi. Italialainen galleristi ihastui Firenzen biennaalissa Mattssonin töihin.