Perttu Hyvärinen ja Savotan Virkku viihtyvät molemmat maalaismaisemassa paremmin kuin hyvin.
Perttu Hyvärinen tietää, että tavoitteiseen pääsy edellyttää runsaasti työtä. Olivatpa kyseessä kotitilan työt, valmistautuminen olympiakisoihin ja maailmanmestaruuskilpailuihin tai maailmancupiin,
huippuhiihtäjän ominaisuuksille on käyttöä.
Puijon Hiihtoseuraa edustavalle, Riistavedeltä syntyisin olevalle Perttu Hyväriselle kulunut kilpailukausi tarjosi monenlaisia elämyksiä. Urheilullisesti kausi oli tasavahva ja Oberstdorfin MM-kisoissa Perttu vankisti asemaansa maajoukkueen runkomiehistössä. 15 kilometriä sujui suomalaisista ripeintä vauhtia ja viestissä Suomi oli Pertun kolmososuuden jälkeen vielä kiinni kaikenvärisissä mitaleissa.
MM-hiihdot tarjosivat myös aisteille erikoisia elämyksiä eli äänimaailman, jota televisioruutujen äärellä istuva ei aisti.
– Kisathan käytiin korona-ajan kokoontumisrajoitusten vuoksi tyhjille katsomoille, niinpä stadionilla ja latujen varsilla ei edetty tavalliseen tapaan kannustavan ihmismassan läpi. Nyt oli mahdollista kuulla suksien ja sauvojen ääni ja havaita muiden kilpailijoiden sijainti myös äänen perusteella. Harvinaista herkkua, mutta tämä talvi kyllä riittäisi sitä lajia.
Yleisöä ja aitoa kannustusta kaipaa jo kovasti, Perttu kertoo.
Tärkeät vuodet
Mitkä ovat Perttu Hyvärisen lähivuosien tärkeimmät hetket, ne mihin tähdätään ja jolloin on oltava huippuvireessä?
– Olen jo kolmenkymmenen, eli kyllä tärkein tähtäin on tässä ja nyt. Kolmentoista vanhasta on lenkkarin nauhoja sidottu sillä mielellä, että myös menestystä tulisi. Kehitys on ollut tasaisen varmaa, jopa liiankin tasavarmaa, sillä se toivomani uran kovin kuntopiikki vielä odotuttaa itseään. Urheilijana on pelissä juuri nyt kaikki panokset ja välivuosia ei enää ole eikä tule. Ja hyvä niin, kaikella on aikansa ja nyt haluan liikkua suksilla kovaa. Sen jälkeen katsotaan sitten muuta elämää.
Kotitila lähellä sydäntä
Se muu elämä saattaa hyvinkin olla sidoksissa omaan kotipaikkaan. Maanviljelijän ammatti oli Pertun unelma jo pikkupoikana.
– Pienestä lähtien olin isän mukana kaikissa tilan töissä ja myös lukioaikaan apuani tarvittiin. Siihen aikaan päivät rullasivat varsin tiiviinä, sillä kävin klassikassa Kuopiossa Riistavedeltä käsin, treenasin tavoitteellisestija olin täysillä mukana myös kotihommissa.
Valkolakki tuli, kunto kehittyi ja työtkin tuli tehtyä, mutta ihan niin tiiviitä lukiovuosia Perttu ei nykynuorille tohdi suositella. Hän muistuttaa kotitilan ympäristöineen olevan hänelle myös tärkeä voimavara.
– Luonto on minulle tärkeä ympäristö niin treenipaikkana kuin työympäristönäkin. Metsätieteiden opintoni Joensuussa ovat mukavalla mallilla ja varmasti saatan nekin vielä loppuun. Nähtäväksi jää, mistä urheilu-uran jälkeen leipäpuu löytyy, mutta mielelläni näkisin itseni metsissä ja pelloilla mieluummin kuin konttoripöydän ääressä, Perttu pohtii tulevaisuuttaan.